perjantai 4. lokakuuta 2013

Kuka ja Miksi?

Olen Marjo, kohta 28-vuotias, ja teatteri-ilmaisun ohjaaja ammatiltani.
Olen Haalea Viiva - monologin käsikirjoittaja ja näyttelijä.
Monologiesityksen tekeminen lähti alunperin ajatuksesta; itsensä haastaminen.
Halusin lähteä työstämään esitystä, mikä aiheeltaan kolahtaa, vaikuttaa ja koskettaa minua.
Ja tahaton lapsettomuus koskettaa.

Miksi lapsettomuus?
Koska lapsettomuus koskettaa, monia meistä, jollakin tavalla. Voimme olla lapsettoman läheisiä, tahattomasti lapsettomia, lapsellisia lapsettomia, sekundaarisesti lapsettomia, tai emme ole koskaan edes ajatelleet asiaa.
Tahaton lapsettomuus on kriisi ja se tuo mukanaan liudan erilaisia tunteita.
Paljon sellaisia tunteita, joita on vaikea ymmärtää, läheisten ja ympärillä olevien.
Niitä tunteita on myös vaikea selittää muille kuin samankaltaisten kokemusten läpikäyneille.

Vaikka lapsettomia on monenlaisia ja monista eri syistä, on erilaisten tunteiden läpikäyminen, toivon ja epätoivon vuoristorata sekä suru ja kaipaus läsnä lapsettoman elämässä.
Tällä esityksellä haluan tuoda esiin yhden naisen kokemukset ja tunteet tahattomasta lapsettomuudesta.

Kirjoitan tekstiä omien kokemuksieni pohjalta, mutta käytän pohjamateriaalina paljon myös aiheeseen liittyvää kirjallisuutta sekä muuta materiaalia.
Jatkossa tarkoituksena on mahdollisesti kerätä pohjamateriaalia myös tämän blogin kautta. Heitän ilmoille kysymyksiä, mitkä tekstin kirjoittamisen kannalta kiinnostaa. Kommentteja ja ajatuksia voi toki jakaa blogissa myös muutenkin. En käytä kenenkään kommentteja tekstissä suoraan lainaten, vaan nimenomaan itselleni materiaalina. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti