maanantai 7. lokakuuta 2013

Kysymyksiä!



Tällä hetkellä olen pohtinut paljon lapsettomuuden vaikutusta parisuhteeseen. Kirjoittaessani ajatusvirtaa lapsettoman pariskunnan riitatilanteesta, minua välillä kauhistutti ja välillä huvitti.

Tekstissäni riitatilanne lähti hyvin pienestä ja vähäpätöisestä asiasta. Kärpäsestä kasvoi kuitenkin härkänen. Ei siksi, että kyseinen asia, mistä riita lähti, olisi ärsyttänyt tai oikeasti pahoittanut toisen mielen, vaan sillä purettiin sitä suurempaa tuskaa mikä sisällä kyti. Lapsettomuuden tuomaa tuskaa.

Tässä minun ajatusvirta tekstissäni nainen hermostuu sukista. Yhtäkkiä sukat ovatkin niin suuri asia, että puhutaan jo erosta. Ja sitten tulee esiin se oikea syy. Lapsettomuus. Puhutaan erosta, koska ei halua toisen jäävän lapsettomaksi, tai puhutaan erosta koska ei halua jäädä itse lapsettomaksi. Samalla pelkää kauheasti sitä, että se toinen oikeasti haluaakin erota, ja jääkin yksin.

Tilanne on tragikoominen. Kun nainen vaahtoaa sukista, ja itkee sitä että mies ei yhtään ajattele hänen tunteitaan jättäessään sukkia lattialla, se on vähän huvittavaa. Mutta samalla se on ihan hirveän surullista. Kun yrittää huutamalla saada itsestänsä ulos sitä suurta tuskaa mikä sisällä kytee.

Olen jäänyt pohtimaan niitä asioita, mitä toiselle sanoo riitatilanteissa. Jos lapsettomuuden syy onkin selkeästi toisessa, loukkaako ja nimitteleekö. Vai syyttääkö jostain muusta? Vai vähätteleekö itseään?

Entäs ne hyvät vaikutukset parisuhteeseen? Mitä ne ovat? Miten ne tulevat esille?
Kun lapsettomuus osuu kohdalle, parisuhde joutuu koetukselle. Mutta kaikki ne surulliset asiat mitä pariskunta yhdessä kohtaa, voi lähentää. Kun tukeutuu siihen toiseen. Kun itkee ne kyyneleet puolison olkapäätä vasten.
Mielestäni parisuhteessa syntyy myös ihan omanlainen huumori. Musta huumori. Mitä jossain tietyssä vaiheessa ei pysty viljelemään kenenkään muun kanssa, kuin oman puolison. Pariskunnan oma musta huumori lähentää, se vahvistaa yhteen kuuluvuutta.

Minua kiinnostaisi kuulla ajatuksia ja kokemuksia siitä, miten lapsettomuus on vaikuttanut parisuhteeseen ja miten lapsettomuuden tuoma kriisi konkreettisesti näkyy parisuhteessa.
Onko se lähentänyt? Onko se erottanut? Millaisia riitoja se on aiheuttanut?  Olisi mielenkiintoista myös kuulla millaisia riitatilanteita syntyy ja mistä ne tulevat, mitä toiselle sanoo niissä tilanteissa? Onko se syyttelyä vai nimittelyä tai jotain muuta....



5 kommenttia:

  1. Olipa paljon kysymyksiä! No, yritän vastata edes yhteen ;)

    Mä olen joskus havahtunut siihen, että tappelen siitä kuka ulkoiluttaa koiran (jota meillä ei ole) ja totean marttyyrina, että minähän sen kuitenkin hoidan! Ja kyllä, on surkuhupaisaa tapella koirasta, jota ei ole ja ajatella samalla lasta, jota ei ole. Yleensä tämä kaikki lähtee liikkeelle sekä kasautuneista kotitöistä että tunteista. Molempia on niin paljon, ettei niitä voi hallita yksin.

    Lapsettomuuden vuoksi olen joutunut käymään mieheni kanssa keskusteluja, joita ei ehkä muuten olisi tullut käytyä. Olen huutanut marketin käytävällä, että mä en sitten tule katsomaan sua teholle, kun ajat ilman kypärää ja kaadut ja lyöt pääsi! Ja itkenyt, kun mies on vastannut, että hän kyllä tulee katsomaan minua. Että hän ei jätä minua ikinä. Meidän lapsettomuudessa on luultavimmin kyse minusta ja ehkä siksi minä välillä "testaan" miestäni (tiedostamatta tätä itse), että tahtooko hän todella minut - rikkinäisen naisen?! Omat pelot ja turhatuminen tulee läpi jälkeenpäin huvittavilla tavoilla.

    Kyllä lapsettomuus myös yhdistää. Tarvitaan vain katse ja me molemmat tiedämme.

    Kaiken tämän keskellä me olemme yksin, mutta silti yhdessä.

    VastaaPoista
  2. Meillä lapsettomuus on aiheuttanut paljon riitoja, mutta on loppujen lopuksi lähentänyt meitä todella paljon. Lähentyminen tulee mielestäni siitä, kun on ollut pakko opetella kertomaan ajatuksistaan ja sen myötä vaikeatkin asiat on yhdessä käsitelty.

    Riitoja ovat aiheuttaneet esimerkiksi se, että miehen oli pitkään vaikea ymmärtää minun endometrioosiini liittyviä kipuja. Muutenkin mies on selvinnyt lapsettomuudestamme helpommin ja se on toisinaan ottanut minulla koville.

    Meillä ei koskaan riidellessä puhuta eroamisesta eikä se ole tullut lapsettomuutta käsittelevissä tai kriisin aikana riidellyissäkään riidoissa esille. Loukkaantumisia on tullut paljon. Itseäni esimerkiksi on loukannut se, että mies on ollut kamalan tyytyväinen siemennestenäytteensä tuloksiin. Minä kun olen meillä se viallinen. Ivf-hoitojen aikana minua harmitti se, kuinka helppoa ja jopa vitsikästä hoito oli miehelle.

    Raskainta parisuhteen kannalta on ehdottomasti ollut lapsettomuuden vaikutus seksuaalisuuteen. Siinä vaiheessa, kun joutui itse yrittämään, tuntui aivan kamalalta harrastaa seksiä kalenterin ja ovulaatiotestien pakottamana. Hoitojen aikana ja niiden jälkeen hormonit ovat myös tuoneet oman osansa asiaan. Tämä asia ei ole meillä korjaantunut, vaikka asiasta olemmekin jutelleet sekä vakavasti että kevyesti.

    Yhdessä selviäminen on kuitenkin ollut tärkeää ja moni tärkeä ja lähentävä sana on sanottu juuri lapsettomuuden myllerryksen vuoksi. Me elämme nyt rauhallisempaa vaihetta eikä lapsettomuus juuri nyt rasita niin paljon meitä itsejämme eikä sen kautta myös parisuhdettakaan.

    Anteeksi sekava ajatuksenvirta. Vastaan mielelläni tarkentaviin kysymyksiin. Hienoa, että olet tarttunut tällaiseen projektiin!

    VastaaPoista
  3. Meillä lapsettomuudesta ei riidelty eikä sitä käytetty aseena riidoissa syyttämällä tai syyllistämällä. Koen, että meidän kohdalla lapsettomuus on ollut ennemminkin vain yhdistävä ja parisuhdetta vahvistava tekijä. Säännöllisen epäsäännöllisesti tuli kuitenkin varmisteltua "Rakastatko mua vaikka..." ja todettiin, että yhdessähän tässä ollaan. Huonoina päivinä tukeuduttiin aina ajatukseen: Kävi miten kävi, meillä on kuitenkin aina toisemme ja se on paljon jo sekin.

    VastaaPoista
  4. En ole huomannut riidanaiheissa lapsettomuutta näkyvän vielä (2 vuotta yritystä). MUTTA olen kauhukseni huomannut, että lapsettomuus ja sen hoito, hoitoon liittyvät ratkaisut ovat jotenkin kasautuneet minulle. Kiukuttelen ja ryven kyllä itsesäälissä aiheen tiimoilta äänekkäästi, sillä saan puoliskonkin mielen pahaksi.

    Tässä voi olla aihe jolla on potentiaalia päästä riitoihin. Vaikka on puhuttu, että tämä vuosi katsotaan näin ja sitten kysytään mitä tehdään, niin tunnen, että se on todella paljon kiinni siitä miten mulla on energiaa. Ja nyt en tällä hetkellä jaksa.

    VastaaPoista
  5. Meillä ei ole riidelty. Lapsettomuuden yksin kohdannut ja hoitoja yksin läpi käynyt kantaa isoa taakkaa ilman puolisoa, ei jaa huolia, pettymyksiä eikä toisaalta haaveita, toiveita eikä uskoa parempaan. Hirvittää ajatellakin, mitä lähipiiri (ne jotka lapsettomuudesta ja hoidoista ovat edes saaneet tietää) on joutunut kantamaan ja millaisen henkisen ryvetyksen läpi onkaan tullut kuljettua, yksin ja niiden harvojen kanssa. Näin jälkikäteen täytyy todeta, että melko kovapäinen on ollut ja ne harvat, jotka ovat vain murto-osalta kantaneet puolison virkaa (vaikka eivät kuitenkaan oikeasti), ovat valtava lahja.

    Selkeäähän tämä on ollut; vika ei ole koskaan toisessa, ketään muuta ei voi vähätellä kuin itseään, toista ei voi kannustaa, ymmärtää tai heikolla hetkellä edes vihata (vaikka niistä lattialle jätetyistä sukista). Ei ole edes kelle huutaa, ei ole ketään, kuka kuuntelisi tuskanhuutohetkellä - kaupan kassallekaan ei tohtinut;-).

    Musta huumori totisesti toimii, tosin kovin tiukassahan se sillä hetkellä on, kun hoidot eivät vaan vaikuta. Vaan monet makoisat naurut on nyt jälkikäteen saatu, kun on purkanut niitä kipeitä tunteitaan ulos huumorilla - nyt kun ei enää purskahda itkuun niitä kertoessa. Eipä olisi tulloin uskonut, että katkeran kipeät kokemukset käsittelee parhaiten naurun avulla. Mikä voima!

    VastaaPoista